Verotuksessa ja lainsäädännössä on vuoden 2026 aikana tapahtunut useita muutoksia, joilla voi olla käytännön vaikutuksia yritysten, yrittäjien, sijoittajien ja taloyhtiöiden toimintaan. Korkein hallinto-oikeus on antanut merkittäviä ratkaisuja muun muassa omien osakkeiden hankkimisesta ja veronkorotuksista. Samalla muutoksenhakua Verohallinnon päätöksiin on täsmennetty ja vuokrausta sekä asunto-osakeyhtiöitä koskeva lainsäädäntö muuttuu lokakuun alussa.
Kokosimme alle keskeiset ajankohtaiset asiat ja sen, mitä niistä kannattaa käytännössä huomioida.

Omien osakkeiden hankkiminen ei automaattisesti tarkoita peiteltyä osinkoa
Korkein hallinto-oikeus antoi elokuussa 2026 merkittävän ennakkopäätöksen KHO 2026:61, joka koskee yhtiön omien osakkeiden hankkimista osakkailtaan.
Tapauksessa puolisoiden omistaman yhtiön liiketoiminta oli olennaisesti supistunut tytäryhtiöiden myyntien seurauksena ja toimintaa oltiin lopettamassa. Yhtiö oli aikaisempina vuosina jakanut säännöllisesti osinkoa ja palauttanut sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon merkityt varat. Suunnitelmana oli lisäksi hankkia huomattava määrä omia osakkeita kummaltakin osakkaalta.
Keskeinen verotuksellinen kysymys oli, oliko omien osakkeiden hankkimisen tarkoituksena välttää osingosta menevää veroa, jolloin järjestelyä olisi voitu käsitellä peiteltynä osinkona.
KHO katsoi, ettei kyseisessä tilanteessa ollut kyse peitellystä osingosta.
Ratkaisussa korostui kokonaisarviointi. Huomioon otettiin muun muassa yhtiön aikaisempi säännöllinen osingonjako, SVOP-rahaston varojen palauttaminen sekä liiketoiminnan ja siinä tarvittavien varojen merkittävä supistuminen.
Ratkaisu on yritysten omistusjärjestelyjen kannalta kiinnostava. Omien osakkeiden hankkimisen verokohtelua ei ratkaista yksinomaan sen perusteella, muuttuuko osakkaiden suhteellinen omistus järjestelyn seurauksena. Olennaista on arvioida järjestelyn tarkoitusta ja kokonaisuutta.
Yrityksen kannattaa tästäkin syystä suunnitella omien osakkeiden hankkiminen huolellisesti ja dokumentoida järjestelyn liiketaloudelliset ja muut perusteet.

Peruskorko nousi 2,75 prosenttiin
Valtiovarainministeriö on vahvistanut vuoden 2026 heinä–joulukuun peruskoroksi 2,75 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla peruskorko oli 2,25 prosenttia.
Peruskorko määräytyy vahvistamista edeltävien kolmen kuukauden aikana julkaistun 12 kuukauden markkinakoron keskiarvon perusteella.
Peruskoron muutoksella voi olla vaikutuksia useisiin korkosidonnaisiin laskelmiin ja sopimuksiin. Yritysten kannattaa huomioida korkotason muutos erityisesti silloin, kun sopimuksissa, rahoitusjärjestelyissä tai muissa taloudellisissa vastuissa viitataan peruskorkoon.
Verohallinnon päätöksestä valittaminen – sähköisen oikaisuvaatimuksen määräaikaan muutos
Verohallinto on päivittänyt ohjettaan muutoksenhausta Verohallinnon päätökseen. Muutos liittyy huhtikuussa 2026 voimaan tulleisiin lakimuutoksiin.
Yksi käytännössä tärkeimmistä muutoksista koskee sähköisesti toimitettavan oikaisuvaatimuksen määräaikaa.
Sähköinen oikaisuvaatimus katsotaan määräajassa saapuneeksi, kun se saapuu Verohallintoon määräajan viimeisen päivän aikana eli ennen klo 24.00.
Aikaisemmin määräajan päättymiseen liittyi klo 16.15 aikaraja. Jos oikaisuvaatimuksen määräaika on ollut 13.4.2026 tai sitä aikaisemmin, sovelletaan vielä aikaisempaa käytäntöä.
Paperiseen oikaisuvaatimukseen sovelletaan edelleen klo 16.15 määräaikaa. Paperinen vaatimus on toimitettava Verohallintoon fyysisesti tai postitse viimeistään määräajan viimeisenä päivänä tähän kellonaikaan mennessä.
Yrityksen tai yrittäjän kannalta tärkein ohje on silti yksinkertainen: verotuksen muutoksenhakua ei kannata jättää viimeiseen päivään. Oikaisuvaatimuksen sisältö ja perustelut kannattaa valmistella hyvissä ajoin.

Inhimillinen virhe voi vaikuttaa veronkorotuksen määrään
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 2026:48 puolestaan käsitteli arvonlisäveroilmoituksessa tapahtunutta virhettä ja siitä määrättyä veronkorotusta.
Tapauksessa kirjanpitäjä oli antanut asianmukaisen arvonlisäveroilmoituksen, mutta aikaisemmin käytetty kevytyrittäjäpalvelu oli myöhemmin antanut samalta verokaudelta uuden niin sanotun nollaveroilmoituksen. Verovelvollinen ei ollut tietoinen jälkimmäisestä ilmoituksesta.
Seurauksena oli veronkorotus.
KHO katsoi, että perustason mukainen 10 prosentin veronkorotus oli tilanteessa erityisestä syystä kohtuuton. Veronkorotus alennettiin kolmeen prosenttiin.
Ratkaisu osoittaa, että veronkorotuksia arvioitaessa myös virheeseen johtaneet olosuhteet voivat olla merkityksellisiä. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että inhimillinen virhe automaattisesti poistaisi veronkorotuksen.
Yritysten näkökulmasta ratkaisu korostaa myös taloushallinnon prosessien merkitystä. Kun palveluntarjoajia vaihdetaan tai esimerkiksi laskutus-, kirjanpito- ja veroilmoituspalveluita yhdistetään, kannattaa varmistaa, ettei vanhaan järjestelmään jää päällekkäisiä ilmoitus- tai muita automaattisia toimintoja.

Vuokrausta koskeva lainsäädäntö muuttuu 1.10.2026
Asuinhuoneistojen ja liikehuoneistojen vuokrausta koskevaan lainsäädäntöön tulee muutoksia lokakuun 2026 alussa.
Asuinhuoneiston vuokrauksesta annettuun lakiin tulee uusia ja tarkempia säännöksiä muun muassa huoneistossa asuvista henkilöistä ilmoittamisesta, tupakointikiellosta, vakuuden käyttämisestä ja palauttamisesta, vuokran tarkistamisesta sekä vuokrasuhteen päätyttyä asuntoon jääneestä omaisuudesta.
Myös vuokranantajan irtisanomisaikoihin tulee muutoksia. Jatkossa vuokranantajan irtisanoessa vuokrasopimuksen irtisanomisaika on neljä kuukautta, jos vuokrasuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta. Lyhyemmissä vuokrasuhteissa irtisanomisaika on kolme kuukautta.
Näitä uusia irtisanomisaikoja ei kuitenkaan sovelleta lain voimaan tullessa jo voimassa oleviin vuokrasopimuksiin.
Lainsäädännössä huomioidaan jatkossa myös yleisesti käytetty sopimusmalli, jossa vuokrasopimus tehdään ensin määräajaksi ja se jatkuu tämän jälkeen toistaiseksi voimassa olevana.
Muutokset ovat tärkeitä erityisesti asuntosijoittajille ja yrityksille, joilla on vuokrattavia asuin- tai liiketiloja. Vuokrasopimuspohjat ja niihin liittyvät käytännöt kannattaa tarkistaa ennen 1.10.2026 voimaan tulevia muutoksia.

Myös asunto-osakeyhtiölaki muuttuu lokakuussa
Asunto-osakeyhtiölakiin tulee niin ikään muutoksia 1.10.2026.
Muutokset liittyvät muun muassa lyhytaikaisesta vuokrauksesta aiheutuviin häiriöihin ja muihin taloyhtiöiden häiriötilanteisiin. Osakehuoneiston hallintaanoton perusteita täydennetään ja hallintaanottoon liittyvien varoitusten sekä päätösten sähköistä tiedoksiantoa koskevaa sääntelyä kehitetään.
Samalla asunto-osakeyhtiöiden hallittuun alasajoon liittyviä menettelyjä selkeytetään. Muutoksia tehdään esimerkiksi selvitystilaa sekä yhtiön kiinteistö- ja rakennusomaisuuden luovuttamista koskevaan päätöksentekoon.
Myös asunto-osakeyhtiön konkurssia koskevaa sääntelyä uudistetaan siten, että osakkaiden ja asukkaiden asema sekä konkurssin vaikutukset huoneistojen hallintaan huomioidaan nykyistä paremmin.
Muutokset ovat ajankohtaisia paitsi taloyhtiöiden hallituksille ja isännöitsijöille myös tilitoimistoille, jotka vastaavat asunto-osakeyhtiöiden taloushallinnosta.

Yhteenveto – ennakointi auttaa välttämään yllätyksiä
Vuoden 2026 verotus- ja lainsäädäntömuutoksissa korostuu jälleen ennakoinnin merkitys.
Omien osakkeiden hankkimisessa järjestelyn kokonaisuus ja perusteet vaikuttavat verokohteluun. Verotuksen muutoksenhaussa puolestaan määräajat ja asianmukaiset perustelut ovat ratkaisevia. KHO tuore ratkaisu osoittaa myös, että veronkorotuksen kohtuullisuutta voidaan tietyissä tilanteissa arvioida tapauskohtaisesti.
Vuokranantajien ja taloyhtiöiden on puolestaan hyvä valmistautua 1.10.2026 voimaan tuleviin lakimuutoksiin jo ennen syksyä.
Oman yrityksen, sijoitustoiminnan tai taloyhtiön kannalta merkittävissä muutoksissa kannattaa käydä vaikutukset läpi oman kirjanpitäjän tai muun asiantuntijan kanssa hyvissä ajoin.