Esittely

Tilitoimisto Eliko Oy

Eliko on vuonna 1991 perustettu tilitoimisto. Perustajamme Elina Witt on yrittäjä, jonka intohimoihin kuuluvat niin verotus ja konsultointi kuin hevoset ja lasketteleminenkin.

Olemme iloinen ja innovatiivinen tilitoimisto, jonka tavoitteena on vilpitön halu auttaa asiakkaitamme menestymään. Yhteistyökumppanina olemme arvostettuja niin luotettavuutemme kuin korkeatasoisen osaamisemme puolesta.  Toimintaamme ohjaavia arvoja ovat luotettavuus, ammattimaisuus, hyvinvointi ja  kannattavuus.

Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin tämä pariminuuttinen videomme kertoo vielä enemmän.

Elikon arvot

  • Osaamme asiamme ja kehitymme muuttuvassa ympäristössä
  • Asiakkaan menestyminen on meille tärkeää

Elikon henkilöstön omia arvoja Elikon arvojen lisäksi ovat:

  • Teemme laadukasta ja virheetöntä työtä
  • Palvelemme ystävällisesti ja tehokkaasti
  • Pidämme huolta omasta hyvinvoinnistamme ja viihtyvyydestämme
  • Olemme ennen kaikkea asiakaslähtöinen tilitoimisto!

Eliko Oy:n laatupolitiikka

Yrityksemme liikeidea on tuottaa laadukkaita ja kokonaisvaltaisia taloushallinnon palveluja pienille ja keskisuurille yrityksille. Toimintamme lähtökohtana on varmistaa asiakkaamme oikeudenmukainen verotuskohtelu sekä edesauttaa asiakkaan taloudellista suunnittelua sekä menneen analysointia.  Laatupolitiikan laadinnasta ja ylläpidosta vastaa yritysjohto. Johdon katselmuksissa käsitellään laatupolitiikan ajanmukaisuus.

          Laatupolitiikkaamme ohjaavat seuraavat asiat:

  • pysymme sovituissa aikatauluissa
  • toimimme lakien ja asetusten mukaan
  • noudatamme tilitoimistojen laatustandardia
  • kysymme asiakkaamme mielipidettä ja kehitämme palvelujamme niiden mukaisesti
  • seuraamme toimintojemme kannattavuutta asiakas- ja työntekijätasolla
  • koulutamme uudet asiakkaat ja ohjaamme vanhoja
  • pidämme huolta omasta osaamisestamme ja kehitämme kunkin osalta erityisiä osaamisalueita
  • hyvän ja laajan atk-ohjelmiston avulla palvelemme asiakkaitamme monipuolisesti ja joustavasti
  • hinta/laatusuhde on meille tärkeää
  • henkilöstömme hyvinvointi ja viihtyvyys ovat keskeisiä asioita

Laatupolitiikka on yhdessä sovittujen toimintatapojen jatkuvaa kehitystä ja toteutusta. Tilitoimisto Elikon laatujärjestelmä täyttää ISO 9001:2008 standardin vaatimukset. Eliko on Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen sekä Procountor-sertifioitu tilitoimisto.

Etäkirjanpito: Tikon, Procountor, Heeros ja HansaWorld

Eliko tarjoaa neljän ohjelmiston käyttömahdollisuutta. HansaWorld palvelee hyvin pk-yrityksen toiminnanohjausta, Procountor, Heeros ja Tikon taloudenohjausta. Järjestelmät mahdollistavat asioinnin täysin sähköisesti.

Lue lisää palveluistamme!

Elina Witt

Elina Witt on Eliko Oy:n perustaja, pääomistaja ja toimitusjohtaja.

Yrittäjyys kulkee jo kolmannessa sukupolvessa, sillä Elinan isoäiti toimi kampaajana ja isä konepajayrittäjänä.

Ratsastus ja salilla käyminen ovat Elinan harrastuksia, mutta intohimona hänellä ovat luvut ja yrittäjän auttaminen sekä hyvinä että huonoina aikoina.

Ota yhteyttä!