Kannattaako autoetu? Osa III

Varsinkin aiemmin puhutusta vapaasta autoedusta nauttivan työntekijän on hyvin suositeltavaa pitää niin sanottua ajopäiväkirjaa – etenkin siinä tapauksessa, kun yksityisajot jäävät esimerkiksi 5 000 kilometriin, sillä tämä erotus vaikuttaa jo merkittävästi autoedusta maksettavaan veroon –  Varsinaiset työmatkat ja varsinaiset työajot ovat verotuksessa kokonaan vähennyskelpoisia kuluja.

Moni kokee merkintävaatimukset sen verran työlääksi, että ajopäiväkirja jää varsin usein edelleen monelta täysin pitämättä. Tämäkin on mahdollinen vaihtoehto, joskin ei välttämättä kaikissa tapauksissa kovinkaan suositeltava – tällöin autoedun arvo määräytyy täysin kaavamaisesti, määrittäen yksityisajon määrän aiemmin lasketutulle, 1 500 km per kuukausi, eli eli 18 000 km per vuosi – tasolle.

Jotta aiemmin mainitut verovähennykset sen sijaan voidaan tehdä, pitää työajoista ja muista työmatkakuluista olla riittävän tarkat selvitykset; esimerkiksi ajopäiväkirjan ja/tai matkalaskujen muodossa.

Autolla ajetuista työajoista on ajopäiväkirjaan merkittävä päivä/ajokohtaisesti seuraavat tiedot:

  • Ajon alkamis- ja päättymisajankohta
  • Matkamittarin lukema ajon alkaessa ja päättyessä
  • Matkan pituus
  • Matkan alkamis- ja loppumispaikka
  • Ajon tarkoitus (työajo/yksityisajo)
  • Auton käyttäjä
  • Yksityisajoista riittää päivittäinen kilometrimäärä.

Väkersimme teille vapaaseen käyttöön myös ilmaisen, Excel-pohjaisen ja automaattisesti mm. ajetut kilometrit laskevan Ajopäiväkirjan vuodelle 2018 !  (Avautuu Exceliin)

Mikäli puolestaan haluat tietää yleisesti autoedusta lisää tai sinulla on juuri omaa tilannettasi koskien kysymys, niin olehan meihin yhteydessä! Yhteyden saat esimerkiksi puhelimitse 0400 485 969 taikka sähköpostilla, tilitoimisto@eliko.fi / elina.witt@eliko.fi.

Elina Witt

Toimitusjohtaja, Senior partner, KLT

Mikäli haluat tietää lisää tai sinulla on juuri omaa tilannettasi koskien kysymys, niin olehan meihin yhteydessä! 

Soita Elinalle 0400 485 969
Laita sähköpostia elina.witt@eliko.fi

Sovitaan tapaaminen ja tule käymään tilitoimistoomme Helsingin Vallilaan!

Eliko on Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen. Käytössämme ovat markkinoiden parhaat sähköisen taloushallinnon ohjelmistot Procountor, Fennoa ja Netvisor.

Lue myös

Lyhyt oppimäärä: Yrityksen omavaraisuusaste

Omavaraisuusaste on kenties yleisimmin käytetty mittari, kun tarkoituksena on saada selville yrityksen vakavaraisuus ja tappionsietokyky. Omavaraisuusasteen taso ennustaa yrityksen mahdollista maksukyvyttömyyttä ja konkurssiriskiä, sillä omavaraisuusaste pohjautuu sekä rahoitusrakenteeseen, pitkän aikavälin kannattavuuteen ja on olennainen mittari pohdittaessa yrityksen lisärahoitusmahdollisuuksia.